Mahtavaa! Nyt riehuvat ukkosmyrskyt
Kirjoittanut SAMI METELINEN 30.07.2010 11:44
Viimeksi päivitetty 31.07.2010 11:03
Ukkosrintama on Ilmatieteen laitoksen mukaan siirtynyt Pohjois-Suomeen, minne odotetaan päivän aikana voimakkaita ukkoskuuroja. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa ukkospuuskien nopeus saattaa yltyä yli 25 metriin sekunnissa. Maan keskiosassa sekä Kainuun maakuntaan ennustetaan lievempiä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy yli 15 metriä sekunnissa puhaltavia ukkospuuskia. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa voi sataa tänään rankasti, yli 20 millimetriä tunnissa. Kovien ukkosmyrskyjen riski lisääntyy, kun on ollut pitkään kuumaa ja kosteaa. Asta riehui Itä-Suomessa Nimipäiväsankari Astan mukaan nimetty ukkosmyrsky kaatoi puita ja katkaisi sähköt yli 23 000 ihmiseltä Itä-Suomessa torstain ja perjantain välisenä yönä. - Hellepäivä muuttui yhtäkkiä pimeän tultua ukkosmyrskyksi. Koko taivas hehkui salamoista, kertoo Anttolassa Itä-Suomessa vieraillut Verkkouutisten toimittaja. Rantasalmella ukkospuuskan nopeudeksi mitattiin parhaimmillaan 29 metriä sekunnissa. 29-32 metriä sekunnissa puhaltava tuuli lasketaan ankaraksi myrskyksi. Sitä nopeampi tuuli täyttää hirmumyrskyn tunnusmerkit. Pelastuspäällikkö Jyri Silmärin mukaan Sulkavalla on kaatunut kymmeniätuhansia puita, kertoo STT. Tuhoja kartoitetaan parhaillaan. Itä-Savon mukaan tuhannet saattavat joutua olemaan ilman sähköä vielä koko vuorokauden.Osa sähkölinjoista joudutaan STT:n mukaan rakentamaan uudelleen. Keski-Suomessa noin 8000 kotitaloutta oli vailla sähköä vielä iltapäivällä. Etelä-Karjalassa rikkoutui kymmenien rakennusten kattoja. Suurimmat vahingot on kärsitty itärajan tuntumassa Rautjärvellä, Ruokolahdessa ja Parikkalassa. Ei henkilövahinkoja, taloudelliset vahingot mittavat Salamointi valaisi taivaan suoraan jatkeeksi Pyhän Olavin päivän ilotulitukselle Savonlinnassa, kertoo Itä-Savo. Hätäkeskus tukkeutui nopeasti ja jonossa oli pahimmillaan 170 apua tarvitsevaa. Tuuli irrotti kattopeltejä muun muassa Savonlinnan keskussairaalasta. Myrsky paiskasi risteilyalus s/s Punkaharjun Savonlinnassa päin siltaa. Risteilijä Lake Starin oli rantauduttava syväsatamaan matkustajasataman sijaan ja matkustajat vietiin paloasemalle turvaan. Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan henkilövahingoilta on säästytty, mutta aineelliset vahingot ovat mittavat. Kulokone kartoittaa tänään ilmasta käsin vahinkojen kokonaistilannetta. Pelastuslaitos ja vapaapalokunnat raivaavat teitä ja katuja yhdessä Destian, Savonlinnan kaupungin työntekijöiden sekä huoltoyhtiöiden ja yksityisten henkilöiden kanssa Itä-Savon mukaan. Suur-Savon Sähkö siivoaa sähkölinjoja. Junaliikenne poikki useassa kohtaa Liikenneviraston mukaan Imatran ja Parikkalan välisellä rataosuudella raiteille on kaatunut satoja puita. Linja-autot huolehtivat toistaiseksi liikenteestä Imatran ja Parikkalan, Parikkalan ja Savonlinnan sekä Pieksämäen ja Kuopion välillä. Pieksämäen ja Joensuun välillä junat saattavat myöhästellä puolesta tunnista tuntiin. Myös osat valtateillä 4, 6 ja 9 olivat kaatuneiden puiden takia vielä aamulla poikki, mutta Tieliikennekeskuksen mukaan puut on nyt saatu raivattua teiltä. Pienemmät tiet saattavat ainakin Keski-Suomessa olla vielä iltapäivään saakka poikki. Vesi uhkaa loppua Sähkökatkojen vuoksi vesi saattaa loppua Joroisissa, Juvalla, Rantasalmella, Sulkavalla, Kerimäellä ja Enonkoskella, kertoo Ylen uutiset. Vesitornit toimivat sähköpumpuilla ja tornit uhkaavat tyhjentyä, kun sähköt ovat pitkään poikki. Asukkaita pyydetään välttämään ja vähentämään vedenkäyttöä. Vettä suositellaan varaamaan etukäteen astioihin omaan käyttöön. |
|











