Kun Suomi oli Kreikka

Pääkirjoitus

Share
PDFTulostaSähköposti
Valtiovarainministeriö julkisti keskiviikkona esityksensä ensi vuoden budjetiksi. Tavallisen bensiinin vero ja palkansaajan tuloverotus pidetään ennallaan. Vihreä energiauudistus tuo öljy- ja sähkölämmitteisessä pientalossa asuvalle 20 euroa enemmän maksettavaa kuukaudessa.

Kansalaista koskettavien yksityiskohtien alla on suuri tarina. Se on Suomen hallittu selviytyminen rajusta lamasta.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) aloitti budjettiesityksensä tiedotustilaisuuden toteamalla, että nyt tunnelmat ovat vähemmän veitsi kurkulla kuin vuosi sitten. Takarivissä hänen ministeriönsä työntekijä leukaili puoliääneen, että ehkäpä se veitsi on nyt tylsempi.

Viime vuonna koettiin itsenäisen Suomen ajan suurin talousromahdus, kun maailmankauppa pysähtyi. Suomen bruttokansantuote supistui kahdeksan prosenttia.

Meitä on luotsattu tyylikkäästi tuosta kuopasta. Suomi päätti elvyttää voimakkaasti. Kataisen mukaan siitä tuli menestystarina.

Se oli kuitenkin tarkkaa työtä. "Jos oltaisiin toimittu niinkuin moni on vaatinut - annettu kehysten paukkua ja ruvettu elämään pellossa, voidaan olla sataprosenttisen varmoja, että suomalaisen velkarahan hinta olisi toisella tasolla".

Massatyöttömyys onnistuttiin välttämään täsmätoimilla ja velkaantumisella. Nyt elvytystoimista vetäydytään vähitellen.

- Samaan aikaan on onnistuttu elvyttämään, hoitamaan lamaa oppikirjamaisesti, ja pitämään huolta hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusperustasta. Suomi on Saksan ohella maa, joka saa halvinta lainaa. Miksi? Siksi, että Suomi on Saksan ohella maa, johon eniten luotetaan markkinoilla. Siksi, että meidän julkista taloutta on osattu hoitaa hyvin, Jyrki Katainen sanoi.

Jyrki Katainen teki vertailua 1990-luvun alun laman ja viime vuoden romahduksen välillä. Ero on dramaattinen. Silloin koettiin laaja konkurssiaalto. "Silloin ei ollut varaa elvyttää, silloin Suomi oli Kreikka", hän totesi. Nyt on keinotekoisesti pidetty yllä parempaa kysyntää, kotitalouksien luottamus on pysynyt parempana, on halvemmat korot, veroja on alennettu ja ostovoima on kasvanut hyviäkin vuosia paremmin.

- En kuulu niihin, jotka aina sanovat, että 1990-luvulla tehtiin virheitä. Varmaan saatettiin tehdä virheitäkin, mutta silloin tehtiin niin paljon hyvää, että olemme tässä tilanteessa tällä hetkellä, Jyrki Katainen totesi jopa kiitollisella äänenpainolla.

Nykyisen Kreikan tilanteessa vajaat 20 vuotta sitten käyneen Suomen pitää osata toimia niin, että meistä saadaan EU:n vahvin talous. Velkamme, ikääntymiskehityksemme, eläke- ja hoitomenojen kasvumme sekä hintakilpailukykymme edellyttävät sitä.

Ensi vuoden budjetti aloittaa 2009 romahduksen laskun maksun. Valtio pääsee tasapainoon viidellä keinolla: pidemmillä työurilla, kuntareformilla ja hallinnon tuottavuudella, verouudistuksella, veronkiristyksillä ja menoleikkauksilla.

Kommentteja 0
Lisää uusi
+/-
  Kommentoi
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.