Keskustan Kaikkonen sai Nuorisosäätiöltä tuplasti enemmän
Kirjoittanut IA 09.02.2010 12:57
Viimeksi päivitetty 09.02.2010 13:21
Summa on yli 20 000 euroa enemmän kuin mitä Kaikkonen on myöntänyt aiemmin. Hän on toiminut säätiön, isännöintiyhtiön ja kiinteistöyhtiöiden hallituksen puheenjohtajana. Palkkioiden laajuus paljastui Helsingin Sanomien Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA) pyytämästä Nuorisosäätiötä koskevasta tarkastusraportista. ARA:n mukaan erityisesti hallituksen puheenjohtajille on maksettu poikkeuksellisen suuria palkkioita viime vuosina. ARA kuitenkin toteaa raportissaan, ettei tarkastus anna aihetta toimenpiteisiin. Kaikkosen ensikomentti HS:lle oli, että kyseessä oli "piikkivuosi". Hän selittää lehdelle, että kyseisenä vuonna häntä työllisti yli kymmenen kiinteistöyhtiön fuusio. HS:n juttu aiheesta. |
||||









