Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Ruotsin väestö kasvaa ja ikääntyy vauhdilla

 
-
(Lehtikuva/Jussi Nukari)
Ruotsin väkiluku ylittää maan tilastokeskuksen mukaan 10 miljoonan rajan neljän vuoden kuluttua. Vajaan 50 vuoden kuluttua yli puolet ruotsalaisista kuolee yli 90 vuoden ikäisinä.

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan Ruotsin väkiluku ylittää 10 miljoonaa vuonna 2017. Koskaan aikaisemmin maan väkiluku ei ole kasvanut näin nopeasti. Tilastokeskus näet laskee, että väkiluvun kasvuun yhdellä miljoonalla on tuolloin kulunut vain 13 vuotta.

Seuraavan miljoonarajan arvioidaan ylittyvän vuonna 2040. Silloin ruotsalaisia on 11 miljoonaa. Ennustekauden lopulla, vuonna 2060 Ruotsin väkiluvun lasketaan olevan 11,6 miljoonaa.

Suurin syy väestönkasvuun on maahanmuutto. Sen arvioidaan jatkuvan vilkkaana myös lähivuosina. Tänä vuonna maahanmuuttajia arvioidaan tulevan Ruotsiin 117 000. Määrä on 66 000 enemmän kuin maastamuuttajien määrä.

Pidemmällä aikavälillä maahamuuton kuitenkin arvioidaan vähentyvän ja maastamuuton lisääntyvän. Koko ennustejakson ajan maahanmuuttajia kuitenkin arvioidaan oleva enemmän kuin maastamuuttajia.

Tällä hetkellä Ruotsin väestöstä 15 prosenttia eli 1,5 miljoonaa on syntynyt ulkomailla. Vuonna 2060 määrän arvioidaan olevan 18 prosenttia eli runsaat kaksi miljoonaa.

Toinen merkittävä syy väestönkasvuun on syntyvyyden lisääntyminen. Viime vuonna Ruotsissa syntyi 113 200 lasta.

Yhä useampi elää yli 90-vuotiaaksi

Samaan aikaan, kun maan väestö kasvaa, se myös ikääntyy. Vuonna 2060 väestöstä yli puolen arvioidaan elävän yli 90 ikävuoden. Nykyisellään tähän ikään elää joka kolmas. Vielä 50 vuotta sitten 90-vuotiaaksi eli vain joka kymmenes.

Nyt syntyvistä kaksi kolmasosaa tytöistä ja vajaat kuusi kymmenestä pojasta on elossa vielä 90 vuoden iässä, siis vuonna 2103. Yhä useampi savuttaa myös 100 vuoden iän.

Tällä hetkellä ruotsalaisista lähes puoli miljoonaa on vanhempia kuin 80-vuotiaita. Parinkymmenen vuoden kuluttua määrä on 800 000 ja 2040-luvun lopulla yli miljoona.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita