Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Syyria ja Iran vakoilevat Ruotsissa

 
-
Ruotsin turvallisuuspoliisi (Säpo) sanoo Syyrian ja Iranin olevan erityisen aktiivisia vakoilijoita Ruotsissa.

Väite sisältyy Säpon maanantaina julkistamaan vuosikirjaan vuodelta 2012 (.pdf).

Säpo sanoo saaneensa esimerkiksi tietoonsa "tietyn määrän" raportteja syyrialaisten vakoilusta koskien pakolaisia Ruotsissa.

Erään entisen syyrialaisen sanotaan esimerkiksi yrittäneen tulla Ruotsiin kiintiöpakolaisena YK:n pakolaisorganisaation UNHCR:n avulla. Säpo kuitenkin esti henkilön maahanpääsyn, koska häntä oli aiemmin epäilty vakoilusta ja muista rikoksista Ruotsissa.

Niin ikään Säpo sanoo havainneensa, että Iran pyrkii saamaan Ruotsista osaamista ja tekniikkaa omaan ydintekniseen ohjelmaansa. Iran on Säpon mukaan myös muutoin vakoillut aktiivisesti Ruotsissa.


Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita