Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Kesälle odotetaan vilkastuvaa asuntokaupaa, pienistä asunnoista pulaa

 
-
Kiinteistömaailman Kiinteistönvälittäjäbarometri ennakoi asuntokaupan kiihtyvän seuraavalla puolivuotiskaudella.

Asunnonvälittäjät odottavat kysynnän kohdistuvan ennen kaikkea pieniin asuntoihin, mutta piristymisen merkkejä on näkyvissä myös isompien asuntojen ja omakotitalojen kohdalla.

Asuntomarkkinoilla alkuvuosi meni odotellessa kuluttajien reaktiota varainsiirtoveromuutokseen, ja tämä hidasti asuntokauppaa jonkin verran maaliskuussa. Kiinteistömaailma kuitenkin arvioi, että varainsiirtoveromuutoksen tuoma lasku myyntiin on jäämässä odotettua pienemmäksi ja kauppa piristyy kevään myötä.

Pienistä asunnoista edelleen suurin pula

Barometriin vastanneiden 579 asuntokaupan ammattilaisen mukaan suurin pula on pienistä kerros- ja rivitaloasunnoista, joiden hinnoissa näkyy myös pientä nousupainetta. Pienten kerrostaloasuntojen hintojen nousuun uskoo puolet ja rivitaloasuntojen reilu kolmannes välittäjistä. Molempien kohdalla uskotaan kauppamäärien kasvavan ja myyntiaikojen lyhenevän.

Syksyyn verrattuna kaikkien asuntotyyppien kohdalla näkymät ovat positiivisemmat niin hintojen, kauppamäärien kuin myyntiaikojenkin suhteen. Ainoan poikkeuksen muodostavat uudiskohteet, tosin niidenkin kohdalla pulaa on odotettavissa pienistä asunnoista.

- Keskusta-alueiden pienten asuntojen trendi selvästi jatkuu, eikä siinä ole laantumisen merkkejä. Toisaalta suurempaa perheasuntoa etsivälle on tarjolla paljon hyviä vaihtoehtoja ja runsaaseen valikoimaan yhdistetty matala korkokanta mahdollistaa unelmien toteuttamisen, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen.

Välittäjien mukaan ostajat ovat nyt hyvin valveutuneita asuntokaupassa. He seuraavat tarjontaa maltillisesti, harkitsevat ostopäätöstä tavallista pidempään ja tekevät jopa rohkeasti alakanttiin olevia tarjouksia. Ostajat ovat erittäin hintatietoisia eivätkä maksa asunnoista ylihintaa.

Toisaalta heidän on vaikea löytää sopivaa kohdetta, koska varsinkin pienistä asunnoista on selkeästi pulaa.

- Myynnissä on vähemmän asuntoja kuin aiemmin, joten sopiva kohde voi mennä kaupaksi hyvinkin nopeasti, sanoo Hämäläinen.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita