Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Valtiosta Talvivaaran suurin omistaja

 
-
Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen. (Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto)
Valtiosta tulee Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n suurin omistaja osakeannin seurauksena.

Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin osuus Talvivaaran omistuksesta nousee osakeannin myötä 16,7 prosenttiin. Aiemmin Solidium on omistanut Talvivaarasta 8,9 prosenttia.

Solidium käytti osakeannissa merkintäoikeutensa täysimääräisesti merkitsemällä uusia osakkeita noin 23 miljoonalla eurolla ja merkitsemällä toissijaisessa merkinnässä uusia osakkeita noin 24 miljoonalla eurolla.

- Olemme tyytyväisiä, että Talvivaaran osakeanti saatiin toteutettua onnistuneesti. Sen avulla yhtiö pystyy toteuttamaan kipeästi tarvitsemansa ympäristöinvestoinnit ja kaivostoiminnan ylösajon. Olemme myös tyytyväisiä siihen, että Talvivaaran muut osakkeenomistajat, erityisesti piensijoittajat, osallistuivat aktiivisesti osakeantiin, kommentoi Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen.

Talvivaaran merkintäetuoikeusannissa merkittiin kaikki tarjotut osakkeet. Merkintähinnaksi muodostui 0,16 euroa osakkeelta. Talvivaara keräsi osakeannilla noin 261 miljoonan euron bruttovarat.

Osakeannin myötä Talvivaaran rahoitus on toistaiseksi turvattu.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita