Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Kokoomuksen Sankelo: Ensimmäisestä kansalaisaloitteesta päätös suuressa salissa

 
-
Janne Sankelo. (Lehtikuva/Jussi Helttunen)
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo pitää tärkeänä, että historian ensimmäinen kansalaisaloite saa arvokkaan ja perusteellisen käsittelyn.

Ensi viikolla eduskunnan lähetekeskusteluun tuleva kansalaisaloite luo pohjan tulevien aloitteiden käsittelylle. Raahessa lauantaina puhuneen Sankelon mukaan kaikkien kansanedustajien olisi päästävä päättämään sen kohtalosta.

Ensimmäinen kansalaisaloite turkistarhauksen lopettamiseksi tulee ensi viikon lähetekeskustelun jälkeen käsittelyyn maa- ja metsätalousvaliokuntaan.

– On ennakoitavissa, että valiokunta tulee vastustamaan kansalaisaloitteen hyväksymistä. Siitä huolimatta pidän tärkeänä, että valiokunta käy aloitteesta riittävän asiantuntijakuulemisen ja arvioi tarpeen saada lausunnot muilta valiokunnilta, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä toimiva Sankelo sanoo.

– Pidän johdonmukaisena sitä, että valiokunta laatii aloitteesta mietinnön, joka tuodaan eduskunnan suureen saliin päätettäväksi. Näin kaikki kansanedustajat pääsevät päättämään ensimmäisen kansalaisaloitteen kohtalosta, hän jatkaa.

Sankelon mielestä tällä mallilla varmistetaan se, että kansalaisaloite ei hautaudu valiokuntiin. Ensimmäinen aloite on myös luonteeltaan sellainen, että ratkaisun tulee olla selkeä, eikä jätä jossittelulle sijaa.

Sankelon mukaan kansalaisaloitteet ovat tärkeä demokratian muoto, ja niihin on syytä suhtautua positiivisesti.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita