Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Pohjoismaiden besserwisser-maine ulkoministereiden käsittelyyn

 
-
Suomen jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa kariutui viime syksynä. Kampanjasta tehdyssä selvityksessä kävi ilmi, että pohjoismaiden tyyli ei innosta muita jäsenmaita.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi Ylen Ykkösaamussa, että ulkoministeriölle tehdyn selvityksen mukaan Suomen kampanjassa ei ollut suurempaa vikaa.

Mielenkiintoista on kuitenkin kanssajäsenien mielipide Pohjoismaiden asenteesta yleensä. Pohjoismaiden arvoja kunnioitetaan, mutta arvojen esille tuomisessa olisi parantamisen varaa.

-Muiden silmissä Pohjoismaat pitävät itseään moraalisesti ylempiarvoisina ja niillä on kaikkitietävä asenne muita jäsenmaita kohtaan, koska Pohjoismaat itse noudattavat korkeita ideologisia arvoja, arvioi IPI:n (International Peace Institute) johtaja ja raportin laatinut Terje Rød-Larsen.

Erkki Tuomiojalle Rød-Larsenin huomio ei tullut yllätyksenä. Hänen mukaansa ulkoministeriön omissakin arvioissa on tähän kiinnitetty huomiota.

-Tämä koskee siis kaikkia Pohjoismaita. Pohjoismaiden sisällä, meille kerrottiin, Suomi kärsii tästä vähemmän kuin muut, Tuomioja huomautti.

Tuomiojan mukaan Rød-Larsenin raporttia tullaan käsittelemään ja pohtimaan toukokuussa järjestettävässä Pohjoismaiden ulkoministereiden kokouksessa. Myös Rød-Larsen on kutsuttu paikanpäälle.

-Varmaan kukaan ei lähde siitä, että lähtisimme muuttamaan niitä asioita, mitä ajamme. Mutta juuri sitä tapaa, millä se tehdään,  täytyy tarkistaa.

Tuomiojan mukaan ilmapiiri on muuttunut kovemmaksi joissakin asioissa, vaikka kaikki ovat periaatteessa oikeusvaltion, demokratian ja tasa-arvon kannalla.

-Jos nyt ajateltaisiin järjestää isoa naisten asemaa koskevaa kokousta kuin 20 vuotta sitten Pekingissä, niin pidetään epätodennäköisenä, että saataisiin edes samankaltaista lopputulosta, kuin silloin. Asenteet ovat koventuneet ja silloin kysyntää tällaisille maille, jotka pitävät näitä asioita ensisijaisina, ei välttämättä ole, Tuomioja sanoi.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita