Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

"Suomen kuuluminen Eurooppaan on itsestäänselvyys"

 
-
Eurooppa-ministeri Alexander Stubb (kok.) suitsutti EU:n tulevaisuutta pohtineen nuorisoryhmän tekemän raportin uusia ja tuoreita ideoita.


- Tämä raportti on todella freesi ja erilainen kuin mitä valtioneuvosoton tavallisesti tuottamat virkamiesvalmisteluun perustuvat raportit. Tämä on estotonta ja hyvää tekstiä, jossa on paljon visioita, Stubb sanoi perjantaina raportin luovutustilaisuudessa valtioneuvoston linnassa.

Valtioneuvoston kanslian helmikuussa asettaman ryhmän tehtävänä oli pohtia, miltä Euroopan unioni näyttää kahdenkymmenen vuoden kuluttua ja millainen rooli Suomella pitäisi olla. Ryhmä jakoi työnsä alaotsikoihin, jotka käsittelevät päätöksenteon demokraattisuutta, integraation syvyyttä, eurooppalaista identiteettiä, koulutusta, ekologisuutta, turvallisuutta, kulttuuria sekä kansainvälisiä kysymyksiä.

Ryhmän puheenjohtajistoon kuuluvan Matti Niemen mukaan Eurooppa on kaikessa monimuotoisuudessaan nykynuorison arkipäivää.

- Se, että Suomi kuuluu Eurooppaan, on itsestäänselvyys. Me olemme E-sukupolvea. Elämme eurooppalaisesta kulttuurista, matkustamme, opiskelemme, työskentelemme ja rakastumme Euroopassa. Me osallistumme eurooppalaiseen yhteiskuntaan ja politiikkaan, Niemi sanoo.

"EU ei ole mörkö"

Stubb sanoi toivovansa nuorilta villejä ideoita.

- Sellaisia myös tuli. Varsinkin ekologinen talous ja sisämarkkinat olivat hyviä ideoita. Eli panostaminen cleantech-osaamiseen ja vihreään talouteen.

Hän piti tärkeänä myös ehdotuksia ihmisten kannustamisesta osallistumaan Euroopan laajuiseen päätöksentekoon.

- Esimerkiksi komission puheenjohtajan valitseminen Euroopan parlamentin kautta ja koko unionin laajuisten ehdokaslistojen käyttöönottaminen eurovaaleissa. Vastaavanlaiset ehdotukset ovat tervetulleita.

Nuoret ehdottivat myös muun muassa unionin laajuista yhteiskuntatakuuta, joka rahoitettaisiin erillisellä EU-verolla.

Stubb sanoi raportin olevan hengeltään hyvin EU-myönteinen. Samaan aikaan raportti ei kuitenkaan ole kritiikitön eikä kyyninen.

- Se on mukavaa, että te ette näe EU:ta minään mörkönä ettekä puhu EU:sta kolmannessa persoonassa. Teille tulee luonnollisesti se, että jokaisen EU-päätöksen takana on suomalainen virkamies, suomalainen meppi, suomalainen komissaari, suomalainen ministeri ja tavalla tai toisella myös suomalainen kansalainen.

- EU-päätöksenteko ei ole jotain, mikä tapahtuu ulkoavaruudessa.

Nuorisojärjestö Allianssin kokoamaan asiantuntijaryhmään kuului 26 taustoiltaan erilaista nuorta eri puolilta Suomea. Nuoret tapasivat kevään aikana kolme kertaa, kuulivat asiantuntijoita ja valmistelivat työnsä pääasiallisesti virtuaalisesti.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita