Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Lohistrategiasta kolme alueellista kuulemista

 
-
Maa- ja metsätalousministeriö järjestää kansallisesta lohistrategiasta kolme alueellista kuulemistilaisuutta toukokuun alkupuolella.

Lapin ja Perämeren alueen kuulemistilaisuus järjestetään 3.5. Tornionjokivarressa Pellossa, ja seuraavat tilaisuudet pidetään Pohjanlahden rannikolla Vaasassa 6.5. ja Suomenlahden rannikolla Kotkassa 8.5.

Ministeriö aloitti kansallisen Itämeren lohistrategian valmistelun joulukuussa. Strategian avulla pyritään saamaan eduskunnan toiveesta Suomelle yhtenäinen näkemys kestävästä lohipolitiikasta.

Strategiaa on valmnistellut laajapohjainen, virkamiehistä ja sidosryhmistä koostuva työryhmä, joka on kevään aikana kuullut tutkijoita ja työstänyt lohistrategian rakennetta. Työryhmä on juuri saanut valmiiksi alustavat luonnokset lohistrategian tavoitetilaksi ja strategisiksi päämääriksi sekä hahmotellut niiden toteuttamiseen tarvittavia toimenpiteitä.

Alueellisissa kuulemistilaisuuksissa kerrotaan strategiatyön etenemisestä sekä kuullaan ammatti- ja vapaa-ajankalastajien sekä matkailuelinkeinon ja muiden sidosryhmien puheenvuoroja.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita